Sivut

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Blogi siirtyy haveriset.fi osoitteeseen

Tämä on Arkista seikkailua -blogin viimeinen postaus tässä osoitteessa. 
Blogi siirtyy tästä päivästä lähtien osoitteeseen: haveriset.fi
Kiitos mukana olosta ja tervetuloa jatkamaan uudella sivustolla.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Tapahtumasuma

Tässä päivitystä parilta viimeiseltä tapahtumarikkaalta viikolta ja viikonlopulta. 

Toissaviikolla Jouni oli torstain ja perjantain Kajaani missiossa mukana. Siellä oli vietetty lasten kanssa Donkkis -iltaa ja nuorten kanssa pizza-iltaa, jossa Riku Rinne oli mukana musisoimassa. Jounin ollessa Kajaanissa me lasten kanssa päätimme osallistua Kuhmossa pitkästä aikaa järjestettyyn taiteiden yöhön. Ilma tosin oli niin myrskyinen, että kerkesin jo iltapäivällä suunnitella, että jätämme iltamenot väliin ja tyydymme viettämään koti-iltaa lasten kanssa lämpimässä sisällä. Lapset tiesivät illan erikoisohjelma-tarjonnasta ja olivat kovasti sitä mieltä että mennä pitäisi. Minä vielä hetken epäröin, kun ei sitä autoakaan ollut käytössä. Sitten minäkin jo vaihdoin näkökulmaa; kaikille vaan kunnon kamppeet päälle ja lähdetään syksyiselle myrskyvaunulenkille. Meiltähän on vain lyhyt kävelymatka kirkolle ja kirjastolle, joten sinne suuntasimme.


Kuudelta oli kirkossa lasten hartaushetki, jota vietettiin lasten päivähoidossa ja seurakunnan kerhossa tekemien enkeliaskarteluin koristellussa kirkossa. Tytönkin enkelityynynpäällinen sekä valkoinen pahvienkeli löytyivät kirkosta. Hartauden ja enkeleiden ihailun jälkeen kävimme myös tutustumassa kirkon kellotapuliin, jättämässä omat rukouspyyntölappumme hirren väliin ja syömässä pihalla iltapalavohvelit kylmän tuulen tuiverruksessa. Kirkon pihasta tyttö lähti mummon ja ukin mukana heille yökylään. Me jatkoimme poikien kanssa matkaa kirjastolle, jossa ihastelimme koululaisten tekemiä taideteoksia, löysimme ekaluokkalaisemme tekemän puun ja söimme iltaherkuksi muffinsin. Pienestä sitä saa lapselle hyvän mielen. Osaisinpa itsekin samalla tavalla keskittyä arjen pieniin iloihin suurien haasteiden sijaan.

Lauantaiksi saimme Jounin takaisin kotiin Kuhmossa järjestettävän Itä-Suomi rukoilee -tapahtuman tiimoilta. Harmillista kyllä sekä Kajaani missio että tämä kyseinen tapahtuma Kuhmossa olivat juuri samana viikonloppuna. Aamupäivällä kerkesimme nauttia serkkupojan perheen vierailusta, jonka jälkeen mies jäi viettämään lasten kanssa laatuaikaa, jotta minä pääsin yksin kirkkoon tapahtuman avajaistilanteeseen. Sieltä palattuani pakkauduimme kaikki autoon, veimme pojan jalkapalloharkkoihin ja ajoimme Tuupalan koululle, jossa olivat seuraavana vuorossa tapahtuman kanavat. Jonna pääsi lehteenkin osallistuessaan tytön ja vauvan kanssa Perheet Jumalan suunnitelmissa -kanavaan, jossa käytiin läpi Raamatun ohjeita perhe-elämään. 


Jouni oli pitämässä kanavaa muslimien kohtaamisesta. Kanava-aika oli mennyt nopeasti edellä mainitun aiheen tiimoilta runsaan osallistujamäärän kanssa. Myöhemmin on miehen pitämän alustuksen tiimoilta kuulunut paljon palautetta ja jatkokeskusteluja. Ilmi tuli muunmuassa se seikka, että käydäkseen dialogia täytyy tuntea oma uskonsa. Lukekaamme siis ahkerasti Raamattua ja katekismusta. Osaammeko vastata miksi uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan? Tai miksi emme voi hyväksyä väitettä, että Jeesus oli vain profeetta?

Kanavien jälkeen kävin hakemassa pojan, kävimme pikaisesti mummolassani, syömässä ja kiiruhdumme kirkkoon iltatilaisuuteen. Siellä saimme nauttia mm. hienosta King`s kids esityksestä ja Jukka Norvannon opetuksesta. Hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntaina minä pääsin taas itsekseni kuuntelemaan aamun raamattutuntia ja porukalla osallistuimme perhemessuun. Iltapäivällä Jouni vielä hurautti mukaan Kajaani mission päätöstilaisuuteen. Siellä hän puhui illan teeman mukaisesti rakkaudesta, siitä kuinka Jumala on osoittanut rakkautensa teoillaan. Monista keskusteluista ja kohtaamisista oli mies myös saanut viikonlopun aikana nauttia. Lopulta oli aika laittaa piste viikonlopun menoille, miehenkin ajaa kotiin ja suunnata ajatukset seuraavaan viikkoon.

Vapaapäivien jälkeen Jouni valmistautui uuteen reissuun, joka starttasi aamuvarhaisella perjantaina. Edellisenä iltana vaihdetut talvirenkaat tuli tarpeeseen, kun ensimmäiset 100 kilometriä Siilinjärveä kohti tie oli lumen peitossa. Siilinjärvellä oli muutama kouluvierailu ja illan tullen lähetyssihteerin kanssa lähdettiin auttamaan juuri avautuvan turvapaikanhakijoiden majoitustilojen valmisteluissa. Jokaiselle patjalle laitetiin tyyny, pyyhe ja lakanat, paperia vessoihin ja hengareita kaappeihin. Yömyöhäisellä ensimmäinen bussi pohjoisesta saapui ja tervetulotoivotusten jälkeen jokaiselle etsitiin huone, paikat esiteltiin, syötiin yö-lounas ja lopulta kaikki pääsivät nukkumaan. Lauantai meni vanhoja tuttuja tavatessa ja sunnuntaina kokoonnuttiin Siilinjärven kirkkoon ja lähetystilaisuuteen. Reissulaisen matka suuntasi jälleen erämaiden halki Kuhmoa kohden taas osaksi lapsiperheen vauhdikasta arkea.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syyspäivitystä

Kesä- ja vauvatauon jälkeen blogin aloittaminen on ollut hidasta. Toivottavasti odottavan aika ei ole ollut liian pitkä, meillä se on ainakin mennyt huvassa vauva- ja muun arjen pyörityksessä. Tässä nyt joka tapauksessa kuulumisten päivitystä syksyisestä Kuhmosta. Katselen tihkusateista maisemaa ikkunasta ja koetan muistella kesäisiä tunnelmia, katsotaan kuinka onnistun.


Heinäkuun lopussa saimme toivottaa pitkään ja hartaasti odotetun pienen poikavauvan tervetulleeksi perheeseemme. Pian hän on jo pari kuukautta ja kasvanut pienestä vastasyntyneestä jäntevämmäksi vauvaksi. Pienimmät vaatteet on jo laitettu eteenpäin ja lisääntyvästä sosiaalisuudesta iloittu. Vauva nukkuu pääsääntöisesti hyvin, syö 2-5 kertaa yössä ja kasvaa hyvin rintamaidolla. Isommat lapset tykkäävät kovasti vauvasta ja haluavat auttaa hoitamisessa. Vauva-arki sujuu rennolla otteella vauvan kulkiessa meidän mukana milloin missäkin; kylässä, kaupassa, seurakunnassa, metsäretkellä. Kylpylässä herätimme kanssaihmisissä ihmettelyä ja tsemppihymyjä, kun meillä oli vauva nukkumassa vaunuissa altaan vieressä.

Perheen pienimmän suuri juhlapäivä oli reilu viikko sitten, kun hänet kasteessa liitettiin Jumalan perheväkeen. Hieno juhlahetki vietettiin Jonnan mummolassa ja siihen osallistuivat myös kummit skypen avulla Turkista ja Bulgariasta.


Poikamme aloitti koulun kuukausi sitten ja edelleen on innokas ekaluokkalainen. Me olemme yhtäkkiä muuttuneet pikkulapsiperheestä koululaisperheeksi. Siinä on äidillekin ollut tottumista ja irtipäästämistä. Yhdessä iloitsemme opituista asioista ja hiljalleen aukeavasta lukemisen maailmasta. Poika aloitti kesällä pelaamaan jalkapalloa ja on nauttinut harjoituksista ja turnauksista. Pyörällä ajaminen, uiminen ja donkkis-illat ovat myös hänen lempijuttujaan.


Tyttäremme käy neljänä päivänä viikossa perhepäivähoidossa. Tykkää olla siellä iso tyttö ja olla omien kavereiden kanssa. Kotona haluaa olla välillä pieni ja kaipaa äidin ja isän huomiota. Melkoista tunnemyllerrystä, onhan hän joutunut jättämään perheen pienimmän roolinsa. Tyttö opettelee pyörällä ajoa ilman rattaita, tykkää uimisesta, liehuu ympäri huoneita milloin missäkin prinsessamekossa, opettelee kirjaimia innokkaasti isoveljen perässä, käy seurakunnan kerhossa, muskarissa ja liikuntaleikkikoulussa.


Minun suurimmat tuskan ja ilon hetket toki liittyvät pienen poikamme syntymään. Loppuraskaus oli niin pitkäveteistä ja huonovointista odotusta, että todella iloitsen oman kehoni palautumisesta vain omaan käyttööni. Iloitsen naistenraamiksesta ja rukousillasta sekä jumpasta, joissa käyn. Suomessa olo on tarjonnut monia mahdollisuuksia harrastaa ja touhuta monenlaista, tärkeimpänä ovat olleet tietenkin perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa vietetyt hetket.


Jounin lomat kuluivat kirjoja lukien, lenkkeillen, jalkapalloa pelaillen ja rakkaista iloiten, mutta nyt ne ovat loppuneet ja hän aloitti kiertämisen lähettävien seurakuntien ja piirien tilaisuuksissa. Nytkin tuossa koneen äärellä naputtaa, taitaa valmistella seuraavan sunnuntain saarnaa. Me muutkin olemme päässeet mukaan Kuhmon seurakunnan lähetysjuhlaan ja tilanteen mukaan katsotaan selvitäänkö muualle mukaan. Kuvassa oltiin koko perheen retkellä Lentua-koskella.


Aika tuntuu menevän todella nopeasti. Olemme jo Suomikauden puolivälissä. Kolme kuukautta meni nopeasti ja epäilemättä loppuaikakin tulee menemään myös vauhdilla. Paljon nautimme kaikki täällä olosta ja elämästä ilman kielirajoitteita. Lapset ikävöivät välillä kovasti Peshteran kotia ja kissaa, mekin mietimme ja rukouksin muistamme rakkaita ystäviä siellä. Erityinen ilon aihe on ollut seurakuntamme nuorimies, joka aloitti viime viikolla pappisseminaarin Odessassa. Rukouksin olemme häntä kantaneet, kun itse olemme kaukana.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Blogi kesälomalla

Suomen kesä on ottanut meidät viileästi vastaan. Mutta emme ole pahoillamme siitä. Viileässä säässä saa lisättyä vaatetta, kun taas määräänsä vähemmäksi niitä ei voi kuumassa vähentää. Peshterassa kärvistellään kuulemme 40 lähentelevissä lämpötiloissa. Ehdotin 10 -asteen vaihtoa. Ainut selkeä miinus viileissä säissä on saunattomien uimarantojen luotaan poistyöntävä vaikutus. Reilu kuukausi Suomessa kahden vuoden tauon jälkeen on pitänyt paljon sisällään. Niin paljon, että blogi on jäänyt näköjään myös kesälomalle ja jatkanee hiljaiseloa syksyyn asti. 

Ensin virallisissa palavereissa tuli ruodittua mennyttä 3,5 vuoden reissua ja sitten epävirallisemmin päivitettyä monien lähettäjien, työtovereiden, ystävien ja sukulaisten kuulumisia kartalle. Useiden pyyntöjen jälkeen vihdoin pääsimme mukaan Iivantiiran juhannusjuhlille ja vierailemaan Paloniemen leirikeskuksessa riparilla, jossa vieläkin keittäjät muistivat vanhan isosen toilailut. Pojan synttäritkin tulivat juhlituksi. Jouni kävi kokemassa hellettä ja tapaamassa ihmisiä KL-päivillä Turussa lasten ja Jonnan viettäessä kotieloa. Nyt olemme jo kaikki siirtyneet kesälomalle ja odottelemaan uuden perheen jäsenen muuttoa yksiöstään meille. Tätä toivomme tapahtuvaksi pian, sillä Jonnalla alkaa olla jo todella tukala olo. Laskettuun aikaan on vielä viikko. Muuten olemme nauttineet eines-ruokien helppoudesta ja lasten mahdollisuudesta kirmata vapaasti ulkona.


Monia asioita ja ihmisiä oli kaivannut ulkosuomalaisena, mutta silti onnistuimme yllättämään itsemme, että monet vanhojen viisauksista pitivät paikkansa. Yötön yö, vaikkei sitä erityisesti osannutkaan kaivata yllätti valoisuudellaan. Mieleemme tuli taivas, jossa ei yötä olekaan. Nämä maisemat ovat Pajakkakoskelta Kuhmosta. Asumme sen rannalla ja kuvat on otettu yöllä 11 aikaan.


Lapset leikkivät rennosti pihamaan nurmikolla ja katuliidutkin saatiin heti käytöön. Mutta Kuhmon lintukoto onnistui ikävästi yllättämäänkin. Saimme lapsille pyörät käyttöön puoleksi vuodeksi, sellaiset vanhan malliset, jossa ei ole lukkoja, eikä muita hienoja härpäkkeitä. Pyörävarasto muutaman portaan takana ei ole mitenkään helpoin käytettävyydessään lapsille, joten säilytimme pyöriä lukitsematta pyörätelineessä. Muistimme kyllä omasta nuoruudestamme, että viikonlopun juhlijoilla saattoi olla taipumusta lainata lukitsematonta menopeliä kotiin palatessaan, mutta ajattelimme, ettei se nyt sentään pieniä lastenpyöriä koske. Yllätys olikin suuri, kun molemmat pyörät olivat hävinneet telineestään. Ei muuta kun lähiteiden vierustoita koluamaan ja sieltähän ne löytyivät lokasuojat rutattuina. Bulgariassa ei vielä kertaakaan ole pyöriämme viety, mutta ensimmäiset yöt Kuhmossa riittivät täällä sen kokemuksen hankkimiseen.


Elämä on mennyt eteenpäin. Tämä oli varsin hyvin tiedossa, mutta sekin onnistui yllättämään. Moni asia on jo kerennyt muuttumaan ja monet ovat haluneet jakaa kolmen vuoden kuulumiset pikakelauksella. Niitä on ollut ilo kuunnella, mutta samalla on mielessä käynyt pieni häivähdys ulkopuolisuuden tunnetta. Näin kuitenkin tauon jälkeen keskustelemalla pääsemme taas mukaan Suomi -elämään. Kajaanissa käytiin lastenkesäteatteria katsomassa ja paluumatkalla pysähdyttiin Vuokatin vaaralle maisemia katselemaan. Vaara suurehkon kukkulan nimityksenä herätti varsin paljon epäluuloja meidän lapsissa, he epäilivät meitä höpö-juttelijoiksi. 

Hyvää kesää lukijoille toivoen,





maanantai 1. kesäkuuta 2015

Bulgaria kun taakse jää..

"Niin mietin hiljaa mielessäin, mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin.."


Viimeisen päivän postaus haikeilla fiiliksillä. Aika menee niin nopeasti, että sen kuluessa on muistettava antaa sille arvonsa. 

Iloitsemme ja samalla ikävöimme, Bulgaria jää täksi vuodeksi taakse. Iloitsemme tästä ajasta ja ihmisistä täällä (tyttömme on jo viettänyt eniten elämästään juuri Bulgariassa) ja samalla iloitsemme jälleen näkemisestä ikävöityjen sukulaisten ja ystävien kanssa. 

Läksiäisissä jo monet ikävän kyyneleet vuodatettiin. Sanottiin, on jo totuttu teihin, miten voimme enää elää ilman teitä. Tottumus on molemmin puolista. Ja ikävä, mutta parasta on, että saamme ensi vuonna palata, jos Herra suo. Ja vielä kerran olemme Isän kodissa, josta kenenkään ei tarvitse lähteä muualle. 

Viimeisinä viikkoina oli hommaa niin runsaasti, että blogikin jäi aivan paitsioon.  Juttuja olisi jonossa odottelemassa, kun kirjoittajalla olisi vain aikaa. Katsotaan josko jokunen edes jälkijättöisesti..

Viisailta oppineina emme pöllähtäneet suoraan kodistamme lentokentälle ja Suomen härdelliin, vaan muutaman päivän vetäydyimme Bulgarian kauneutta ihmettelemään meren äärelle. Lapsille uiminen oli parasta kaikesta. Heistä onkin tullut jo aikamoisia vesipetoja. 


Lähtöpäivien touhuihin kuului myös hakea lentolupakirja perheen pienimmälle tai oikeastaan äidille, sillä pienokainen matkustaa vielä tämän matkan äidin kohdussa. Häntä odottelemme syntyväksi heinäkuussa, joten elämme monella tapaa jännittäviä muutoksen aikoja.


"Sininen on taivas.." ja valkoinen on hiekka rantojen..

torstai 14. toukokuuta 2015

Lastenleirillä

Leirille lähtiessä jännitys oli suuri niin lapsilla ja heidän vanhemmillaan kuin isosilla ja vetäjillä. Bussi tuli hakemaan 31 hengen leiriporukan kirkolta perjantai-iltapäivällä. Edessä oli kokonainen viikonloppu jotain ennen kokematonta. Ensimmäisen leiripäivän iltaan mennessä jännitys oli vaihtunut innostukseksi. Oli tutut lapset ja vetäjät ympärillä, mutta ympäristö ja tekemiset uusia. Yhdessä pelattiin paljon, laulettiin, kuultiin raamattuopetuksia, tehtiin palapelejä, hypittiin hyppynarua, iloittiin hyvistä ruuista, käytiin tavallisen hienossa suihkussa ja nukuttiin vieraassa paikassa. Lapsilla, jotka eivät ole koskaan olleet leirillä oli paljon uutta opittavaa. Mikä tärkeintä, vaikka meno pelihetkissä yltyi riehakkaaksi, opetukset kuunneltiin hiljaa paikallaan ja sen jälkeen vielä ryhmissä juteltiin.





Mieleenpainuvinta monille oli Kristityn vaellus, jossa silmät sidottuina seurattiin elämän lankaa. Harhapoluilta takaisin johdatti enkeli Jumalan Sanan kanssa ja viimeisenä syntisäkin sai jättää ristin juurelle. Puhtain sydämin ja pestyin jaloin lapset saapuivat taivaan kotiin herkkupöytien äärelle. Sunnuntaina leiriltä takaisin kirkolle saapuessa ja vanhemmat saivat kuulla iloista selitystä kaikesta leirillä tapahtuneesta. Seuraavana päivänä yksi leiriläinen tuli kadulla juosten vastaan, hyppäsi syliin ja kysyi: “Milloin mennään uudestaan?”.

Lisää kuvia leiriltä löytyy: https://www.facebook.com/lastenraamattujapeshteraan

lauantai 2. toukokuuta 2015

Matkalla tippukiviluolalle

Eilen olimme matkalla tippukiviluolalle vieraidemme kanssa. Eräs heistä on tuleva Bulgarian tiimin vahvistus, jos Herra suo. Tippukiviluola löytyy muutaman kilometrin päästä Peshterasta Batakin suuntaan. Päätieltä poikettua täytyy ajaa autolla pientä vuoristotietä vielä pari kilometriä lisää. Parkkipaikalta olisi sitten kävelyä puolen tunnin verran. Toinen vaihtoehto on seurata solan vuoristopuroa ja mennä jyrkkää rinnepolkua ylös. Olimme käyneet samaisen vuoristopuron varressa juuri maanantaina perhepiknikillä ja tiesimme, että jostain syystä ylösmenevä tie oli suljettu narulla.

Urheat vieraamme olivat kuitenkin valmiita haasteeseen, kävellään alhaalta asti ylös, noin tunnin kävely ylämäkeen. Auto parkkiin ja eikun matkalle. Halusin vältellä jyrkkää rinnepolkua ja lähdimme narun alta kävelemään tietä pitkin. Ei mennyt kun pari sataa metriä ja totesimme, ettei tietä enää ole. Siinä missä tie oli ennen kulkenut oli vain kiviä, maata ja puita, jotka olivat tulleet ylärinteestä. Kauempana tie näkyi jatkuvan, mutta ylärinteen mutkaa ei myöskään näkynyt missään, eikä maanvyörymän yli päässyt kävelemään. Se lähti heti luistamaan jalkojen alla. Jos siinä kohtaa olisi, ollut talo, ei sillä olisi ollut mitään selviytymismahdollisuuksia. Keskustelut siirtyivät Nepalin maanjäristykseen. Palasimme hiljalleen takaisin autolle ja päätimme kokeilla alapolkua, sehän oli muutama päivä sitten ollut hyvässä kunnossa. Yllätys oli suuri, kun kävelimme parisataa metriä. 


Vielä maanataina ajokunnossa ollut solatie oli täyttynyt kivenlohkareista. Kävelemällä pääsi kuitenkin ohitse ja matka jatkui. Jyrkkä polku osoittautu odotettua jyrkemmäksi ja pilvien ripotellessa vettä, totesimme että tippukivi luola saa jäädä toiseen kertaan. Kerran sieltä sateenkastelemia mutapolkuja laskeutuneena, en lähtisi koettamaan sitä näin jyrkässä kohdassa. B-suunnitelma oli kuitenkin valmiina, suunnistimme autiotalon taakse vuoriniitylle, josta näkee Plovdiviin saakka. Muutama viikko sitten lehteen vihertyneet vuoret ovat nyt kauneimmillaan.